Toim. Olli-Jukka Jokisaari, Jussi Parikka & Pasi Väliaho
Viimeistään viime vuosisadan alkupuolelta lähtien useat filosofit ovat ottaneet median muodossa tai toisessa yhteiskunnallisten voimien tarkastelun lakipisteeksi. Toisaalta filosofiaa on aina tehty annetuissa mediaesteettisissä ja -teknologisissa välityksissä, jolloin filosofia ei lähtökohtaisestikaan ole irrallinen ”mediaympäristöistään”.
In medias res. Hakuja mediafilosofiaan pyrkii yhtäältä hahmottamaan kriittisesti nykypäivän mediamaailmaan liittyviä yhteiskunnallisia, poliittisia ja eettisiä kysymyksiä. Teoksessa paneudutaan muun muassa kommunikaation luonteeseen ja halun virtojen kanavointiin kulutusyhteiskunnissa, toisen kokemuksen mahdollisuuteen audiovisuaalisissa medioissa sekä teknologian, estetiikan ja politiikan suhteisiin.
Toisaalta In medias res kysyy myös filosofisen ajattelun suhdetta sen mediaalisiin sidoksiin ja lähestyy mediaa ajattelemaan pakottavana tapahtumana. Samalla teoksessa lavennetaan perinteistä median käsitettä ja osoitetaan, kuinka median ajatteleminen on kaikkea muuta kuin selvä ja yksinuottinen tehtävä. Teoksessa “media” kattaa yhtä hyvin niin antiikin kreikkalaisten kirjaimet, televisiolähetykset kuin tietoverkotkin.
Teos sisältää artikkeleita suomalaisilta median ja visuaalisen kulttuurin tutkijoilta sekä ulkomaalaisilta mediateoreetikoilta.
Eetos-julkaisuja 6
Turku: Eetos, 2008
276 s. sid.
ISBN 978-952-99461-5-0
Teos on loppuunmyyty.
Arvioita:
– Suoraan tajuntaan. Agricola (23.7.2008)

