Tarjoa käsikirjoitusta

Eetoksen toiminta keskittyy pääasiallisesti julkaisusarjaan. Eetoksen kirjasarja on voittoa tavoittelematon foorumi, jossa julkaistaan kriittistä, monitieteistä ja luovaa tutkimusta. Julkaisusarjaan voi tarjota sekä monografioita että artikkelikokoelmia. Julkaisemme yhteistyössä Faros-kustannusyhtiön kanssa myös käännöksiä merkittävästä tutkimuskirjallisuudesta.

Julkaisusarjan painopisteitä ovat muun muassa taiteentutkimus, tieteen ja teknologian tutkimus sekä filosofia, feministinen tutkimus ja kritiikki, elokuva- ja mediatutkimus sekä mediakasvatus, etiikka ja politiikan filosofia sekä nykykulttuurin ja -yhteiskunnan ilmiöiden kriittinen tutkimus. Eetoksen julkaisuilla on Jufo-luokitus 1.

Eetoksen teosten ulkoasu on turkulaisen taiteilija Patrik Söderlundin suunnittelema. Monografian kirjoittajalla tai kokoomateoksen toimittajalla on mahdollisuus vaikuttaa kannen värivalintaan. Kirjoissa voidaan julkaista mustavalkokuvitusta, mikäli tutkimussisältö sitä edellyttää.

Eetoksen hallitus toimii julkaisusarjan toimituskuntana. Kullekin käsikirjoitukselle nimetään hallituksesta vähintään yksi kustannustoimittaja.

Julkaisusarjassa noudatetaan referee-menettelyä (ks. tarkemmat tiedot alla). Päätös teoksen julkaisemisesta tehdään referee-lausuntojen ja toimituskunnan kommenttien pohjalta. Tarjottujen käsikirjoitusten tulee olla viimeisteltyjä referee-prosessia varten. Julkaisusopimuksia ei tehdä alustavien suunnitelmien pohjalta.

Julkaisuohjelmaan ottamisen jälkeen teokselle nimetään kustannustoimittaja, jonka kanssa teos viimeistellään. Jos kirjoittaja ei suostu refereen ja kustannustoimittajan ehdottamiin muutoksiin, Eetos pidättää itsellään oikeuden olla julkaisematta teosta.

Käsikirjoituksen tarjoaminen

Eetos ottaa arvioitavaksi vain kokonaisia alkuperäiskäsikirjoituksia. Käsikirjoitus ei saa olla samaan aikaan arvioinnissa muilla kustantajilla. Julkaisupäätös tehdään vasta kaksoissokkona toteutetun refereekierroksen jälkeen.

Käsikirjoitukset muotoillaan Eetoksen kirjoittajan ohjeiden mukaisesti. Katso tarkemmat ohjeet täältä.

Käsikirjoitustarjousten yhteyteen tulee liittää kirjoittajan/kirjoittajien CV/t julkaisuluetteloineen sekä kirjaidean lyhyt esittely, josta käy ilmi, mistä kirjassa on kyse, mikä on sen kohdeyleisö ja mitä uutta kirja tarjoaa omalle tieteenalalleen suhteessa aiempaan tutkimukseen.

Käsikirjoituksia ottaa vastaan yhdistyksen puheenjohtaja Niina Oisalo (s-posti: niina.oisalo (at) utu.fi).

Referee-menettely

Eetoksen julkaisusarja noudattaa vertaisarviointimenettelyä. Toimituskunta eli Eetoksen hallitus tekee alustavan päätöksen hyväksyä tarjottu käsikirjoitus julkaisuohjelmaan. Julkaisuohjelmaan hyväksytyt käsikirjoitukset lähetetään arvioijille. Toimituskunta tai käsikirjoitukselle nimetyt kustannustoimittajat pyytävät lausunnot käsikirjoitusten tieteellisestä julkaisukelpoisuudesta vähintään kahdelta arviointitehtävään kutsutulta refereeltä.

Arvioijat ovat toimituskunnan ulkopuolisia asiantuntijoita, joilla on tieteellinen pätevyys arvioida käsikirjoitusta. He ovat puolueettomassa ja riippumattomassa suhteessa arvioitavaksi tarjottuun käsikirjoitukseen, ja he ovat väitelleitä tutkijoita tai muita tieteenalan asiantuntijoita. Arvioijat toimivat anonyymisti, ja he esittävät julkaisuehdotuksen hylkäämistä tai hyväksymistä joko sellaisenaan tai määrätyin muutoksin.

Arvioijat kiinnittävät huomioita tarjotun käsikirjoituksen tieteelliseen pätevyyteen, aineiston kattavuuteen, toteutuksen luotettavuuteen ja tarkkuuteen sekä omaperäisyyteen ja tuoreuteen.

Vertaisarvioijien lausuntojen pohjalta toimituskunta tekee lopullisen julkaisupäätöksen. Tieto julkaisuehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä lähetetään käsikirjoituksen tekijöille. Arvioijien lausunnot tai kustannustoimittajien niistä tekemät tiivistelmät sekä mahdolliset muutosehdotukset lähetetään hyväksytyiksi tulleiden käsikirjoitusten tekijöille.

Eetos on ottanut käyttöönsä Tieteellisten seurain valtuuskunnan myöntämän vertaisarviointitunnuksen.

VA_tunnus_tekstein_Eetos-www

Eetos sitoutuu noudattamaan tunnuksen käytölle asetettuja ehtoja. https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus

Rinnakkaistallentaminen

Eetos-julkaisujen kirjoittajat voivat tallentaa yksittäisiä artikkeleitaan (kirjan lukuja) pre-print-versioina (ei lopullista taittoversiota) julkaisupäivästä 6 kk embargon jälkeen.